Juoksijan polvi

Updated: Jan 27, 2020


Juoksijan polvi on rasitusvamma, jonka yleisin oire on kipu polven ulkoreunassa. Rasituksen aikana kipu voi säteillä reiden ulkosivulle. Polven ulkoreunan seutu on myös usein paineluarka.

Kivun aiheuttaa polven ulkosivun jänteet, jotka hankaavat luisia rakenteita vasten ärsyttäen luukalvoa. Hankauksen syy voi olla esimerkiksi sivureiden kalvon (tractus iliotibialis) kireydessä, nilkan rakenteellisessa tai toiminnallisessa asentovirheessä, keskimmäisen pakaralihaksen (m. gluteus medius) heikkoudessa tai kireydessä tai lantion asentovirheissä. Myös yksipuolinen juoksualusta, virheet askelluksessa, liian nopeasti kasvanut harjoitusmäärä sekä uudet tai huonot

jalkineet voivat edesauttaa juoksijan polven syntyä.

Juoksijan polven hoidossa tärkeintä on riittävän pitkä lepo akuutissa vaiheessa. Kylmähoito polven seudulle voi lievittää kipua. Kivun helpotettua harjoittelu kannattaa käynnistää pikkuhiljaa. Jotta vaivalta välttyisi jatkossa, harjoitteluun tulisi yhdistää mm. jumppia toiminnallisten asentovirheiden korjaamiseksi sekä lihasten vahvistamiseksi.

Myös hieronnasta ja osteopatiasta voi olla apua juoksijan polven hoidossa. Muun muassa polven ympärystän ja etureiden lihakset sekä lantion hallintaan vaikuttavat lihakset kannattaa käsitellä huolella.


ProTeamin urheiluhierojien ja ortopedisten osteopaattien vastaanotto on

avoinna arkipäivisin klo 8-20 sekä lauantaisin klo 10-15.


Lisätiedot: ammatinharjoittajat@suho.fi


Instagram ja Facebook: @suomenurheiluhierojaopisto

#juoksijanpolvi #runnersknee #suomenurheiluhierojaopisto #proteam #hieronta #urheiluhieronta #ortopedinenosteopatia

Recent Posts

See All

ProTeamin hinnasto päivittyy 1.12.

ProTeamin uusi hinnasto 1.12. alkaen: Hieronta 30 min 35 € 45 min 45 € 60 min 55 € 75 min 65 € 90 min 75 € 120 min 105 € Purentalihashieronta 60 min 65 € Raskausajan hieronta 60 min 65 € 90 min 85 € V

Kevään 2022 täydennyskoulutukset

Koulutukset järjestetään Suomen Urheiluhierojaopiston tiloissa Helsingissä. Ilmoittautumisohjeet postauksen lopussa! 5.-6.2. PURENTALIHASHIERONNAN KOULUTUS • anatomia • TMD-vaivoista (temporomandibula