Koulun johtajan joulutervehdys
- anniriikkatervo
- 22.12.2025
- 1 min käytetty lukemiseen

Olen tänäkin vuonna saanut lukuisten hienojen tarinoiden kautta seurata, mitä opiskelu voi parhaimmillaan olla. Yhteenkuuluvuutta, pystyvyyden tunteen ja minäkuvan vahvistumista, upeita onnistumisia, uusien ystävyyssuhteiden ensiaskeleita.
Usean vuoden projekti koulutustoiminnan laajentamiseksi huipentui marraskuussa Suhon ensimmäisen monimuotoryhmän valmistumiseen. Haluan vielä erikseen kiittää vastuuopettaja Ilari Keckmania, joka teki valtavan työn monimuotokoulutuksen suunnittelun eteen. Voimme nyt tarjota laadukasta koulutusta myös heille, joille täysipäiväinen opiskelu ei ole mahdollista.
Urheilupuolen kumppanuuksissamme tapahtui tänä vuonna isoja arvopohjaisia muutoksia. Aloitimme elokuussa yhteistyön Helsingin Jokereiden kanssa. Yhteistyön ensimmäiset kuukaudet ovat osoittaneet, että me todella jaamme samanlaisen arvopohjan ja yhteiset tavoitteet.
Saimme syksyllä todistaa HJK Naisten historiallista triplamestaruutta. Pääsemme jatkamaan saumattomasti toimivaa ja viime vuosien aikana entisestään laajentunutta yhteistyötä HJK:n edustusjoukkueiden kanssa myös tulevalla kaudella.
Vuosi 2025 on siis ollut monin tavoin onnistunut ja merkityksellinen. Sydämellinen kiitos siitä kaikille teille. Ihanaa ja rentouttavaa joulua!
Anniriikka Tervo
koulun johtaja






Kommentit