Opiskelijan tarina - Linnea

Moikka! Olen Linnea, 28-vuotias hyvinvointialan yrittäjä, ja pian myös koulutettu hieroja. Olen aina ollut utelias kokeilemaan uutta ja seuraamaan sitä, mikä tuntuu itselle aidosti merkitykselliseltä. Matkan varrella olen muun muassa asunut ja opiskellut Australiassa, opettanut joogaa Kolumbiassa, ollut mukana pyörittämässä retriittikeskusta Montenegrossa ja nyt löytänyt tieni Suholle opiskelemaan urheiluhierojaksi!
Olen aiemmilta koulutuksiltani psykologian kandidaatti, henkilökohtaisen kasvun valmentaja ja joogaopettaja. Suurina inspiraation lähteinä elämässäni ovat perhe ja läheiset, ihmisten yhteen tuominen, luonnossa liikkuminen ja uuden oppiminen – etenkin kaikki, mikä liittyy kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Mitä teit ennen Suholle hakeutumista?
Ennen Suholle tuloa olen työskennellyt monipuolisesti hyvinvoinnin ja ihmisten parissa. Olen ohjannut monenlaisia hyvinvointiretriittejä ja toiminut vuosia retriittikeskuksen organisoijana ja johtajana. Omassa yrityksessäni olen työskennellyt henkilökohtaisen kasvun valmentajana ja järjestänyt myös omia hyvinvointiretriittejä ulkomailla. Lisäksi olen tehnyt terapiatyötä erityisnuorten parissa.
Miten päädyit opiskelemaan Suholle?
Vuosien varrella kiinnostukseni ihmisen sisäiseen maailmaan ja psyykkiseen hyvinvointiin on syventynyt. Samalla olen ymmärtänyt yhä vahvemmin, kuinka tiiviisti keho ja mieli vaikuttavat toisiinsa. Esimerkiksi stressi, hermoston toiminta ja fyysinen hyvinvointi kietoutuvat yhteen, eikä hyvinvointia voi tarkastella vain psyykkisestä näkökulmasta. Tämä herätti haluni ymmärtää ihmiskehoa syvemmin ja oppia konkreettisia tapoja tukea ihmisten hyvinvointia myös fyysisestä näkökulmasta.
Olin jo pitkään ollut kiinnostunut ihmiskehosta ja manuaaliterapiasta, ja olin tutustunut Suhon koulutukseen jo muutama vuosi sitten. Kun viime vuoden marraskuussa päätin asettua Suomeen monen ulkomailla asutun vuoden jälkeen, tuntui vihdoin oikealta hetkeltä sukeltaa manuaaliterapian maailmaan ja aloittaa hierojan opinnot täysipäiväisesti.

Miksi valitsit juuri Suhon?
Tutustuin eri koulutusvaihtoehtoihin, ja Suho vaikutti selvitystyöni perusteella laajimmalta ja monipuolisimmalta kokonaisuudelta. Minulle oli tärkeää löytää koulutus, joka perustuu ajantasaiseen tutkittuun tietoon ja jossa ihmiskehoa pääsee ymmärtämään syvällisesti teoriaa ja käytäntöä yhdistämällä.
Ratkaisevaksi tekijäksi muodostui myös ensikohtaaminen haastattelussa. Heti tavattuani opiston johtajan Anniriikan minulle tuli todella lämmin olo. Keskustelun jälkeen jäi tunne, että Suhossa ollaan aidosti kiinnostuneita opiskelijoista ja heidän hyvinvoinnistaan. Koulun helposti lähestyttävä, aito ja innostava ilmapiiri tuntui heti omalta. Nyt opintojen loppuvaiheessa voin sanoa, että valinta on tuntunut oikealta koko vuoden ajan. En voisi olla onnellisempi siitä, että valitsin juuri Suhon!
Millaista opiskelu Suhossa on ollut?
Opinnot alkoivat tammikuussa, ja oma ryhmämme hitsautui yhteen todella nopeasti. Yhteisöllisyys onkin ollut yksi opiskeluaikani parhaista yllätyksistä! Suhossa on hyvä tekemisen meininki, ilmapiiri on lämmin ja kannustava, ja koulun henkilökunta on mukana täydellä sydämellä. Suhteellisen pienessä opistossa opiskelijat ja henkilökunta tulevat helposti tutuiksi, ja tilaa on myös henkilökohtaisemmille keskusteluille. Opiskeluvuoteen on myös mahtunut paljon yhteistä tekemistä, naurua ja hauskoja hetkiä, ja koululle on ollut aina kiva tulla. Meitä opiskelijoita on monenlaisista taustoista ja eri ikäryhmistä, ja on ollut hienoa huomata, että jokainen saa olla oma itsensä. Tulemme kaikki hyvin juttuun ja on valtava rikkaus, että jokainen tuo porukkaan jotain omaa!
Myös opettajien asiantuntijuus ja opetuksen laatu ovat tehneet minuun vaikutuksen. En aluksi osannut odottaa, kuinka syvällisesti opinnoissa perehdytään anatomiaan, ihmiskehon toimintaan sekä erilaisiin tuki- ja liikuntaelinvaivoihin ja niiden tutkimiseen. Opettajat ovat alansa asiantuntijoita, ja heidän oma intohimonsa alaa kohtaan näkyy myös opetuksessa. Kyse ei todellakaan ole vain hierontatekniikoiden opettelusta, vaan kokonaisvaltaisen ymmärryksen rakentamisesta siitä, miten keho toimii ja miten manuaaliterapialla voidaan auttaa. Opiskelu on ollut sopivasti haastavaa ja todella innostavaa. Mitä enemmän opin, sitä enemmän huomaan haluavani oppia lisää ja syventää ymmärrystäni entisestään!
Käytännön oppiminen ja oman tyylin löytäminen
Yksi Suhon vahvuuksista kouluna on se, että opittua pääsee soveltamaan käytännössä. Aiemmissa yliopisto-opinnoissani painottui teoria, kun taas Suhossa teoria ja käytäntö kulkevat tiiviisti rinnakkain. Asiakastyö tuo oppimiseen uuden ulottuvuuden: pääsee kohtaamaan ja auttamaan erilaisia ihmisiä, soveltamaan osaamista ja syventämään ymmärrystä käytännössä. Luokkahuoneessa voimme käsitellä asiakastyössä esiin nousseita kysymyksiä ja oppia niistä yhdessä. Myös mahdollisuudet tutustua urheilumaailmassa työskentelyyn ja toimia opiston yhteistyökumppaneiden HJK:n ja Jokereiden ammattipelaajien parissa ovat tuoneet opintoihin kiinnostavia näkökulmia.
Minulle on ollut myös tärkeää huomata, ettei meitä kaikkia yritetä saada samaan muottiin, vaan jokaisen “omaa käsialaa” tuetaan ja rohkaistaan löytämään. Meillä kaikilla on erilaiset taustat ja vahvuudet, ja niiden hyödyntäminen tekee tästä työstä värikästä. Omalla kohdallani haluan tuoda asiakastyöhön mukaan myös aiempaa osaamista henkisen hyvinvoinnin parissa. Minua kiinnostaa, miten fyysinen hoito ja mielen hyvinvointia tukeva työskentely voivat täydentää toisiaan, ja on hienoa, että saan löytää omaa tapaani tehdä tätä työtä ja samalla hyödyntää aiemmin oppimaani.

Tulevaisuus opintojen jälkeen
Tuntuu hyvältä jatkaa työelämään, kun mukana on vahva tietopohja ja käytännön kokemusta, johon voin luottaa. Haluan jatkaa oppimista ja kehittää osaamistani myös valmistumisen jälkeen jotta voin tukea asiakkaideni hyvinvointia parhaalla mahdollisella tavalla. On mielenkiintoista oppia lisää ja ihanaa päästä tekemään päivittäin työtä, jossa voin auttaa muita ja jonka koen aidosti antoisaksi ja merkitykselliseksi!
Olen erityisen onnellinen siitä, että minulle on tarjottu mahdollisuutta jatkaa työskentelyä Suhon ammattipuolella valmistumisen jälkeen. Suhon vastaanotollani tulen tarjoamaan klassista- ja urheiluhierontaa. Työni keskiössä ovat kehon hyvinvoinnin tukeminen, kiputilojen helpottaminen ja hetki hengähtää arjen keskellä. Halutessaan asiakas voi hieronnan aikana myös keskustella kanssani esimerkiksi hyvinvointiin liittyvistä asioista ja jakaa ajatuksiaan. Minulle on tärkeää kohdata ihminen kokonaisuutena ja luoda vastaanotolle lämmin ilmapiiri, jossa jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi ja kuulluksi sekä löytää omaan arkeensa sopivia tapoja huolehtia hyvinvoinnistaan.
Terveiset tuleville opiskelijoille
Jos hierojaopinnot kiinnostavat yhtään, kannattaa ehdottomasti tutustua Suhoon ja rohkeasti lähteä mukaan. Edessä voi olla paljon enemmän kuin uuden ammatin opettelu: ainutlaatuinen vuosi täynnä uusia oivalluksia, henkilökohtaista kasvua, arvokkaita yhteisiä kokemuksia ja ihmisiä, joista voi tulla tärkeitä vielä pitkään opintojen jälkeenkin. Saat kasvaa osana huippuyhteisöä, löytää uusia vahvuuksia ja rakentaa pohjaa omannäköiselle uralle. Uuden aloittaminen voi avata ovia, joita ei vielä osaa edes kuvitella!
Toivottavasti nähdään Suholla – joko opintojen merkeissä tai hierontavastaanotollani, joka avautuu Suhon tiloissa joulukuussa 2026. Lämpimästi tervetuloa! :)
Haku koulutuksiimme on käynnissä ympäri vuoden! Lisätiedot ja hakuohjeet löydät nettisivujemme Opiskelijaksi-osiosta.
Facebook ja Instagram:
@suomenurheiluhierojaopisto




Kommentit