top of page

Opiskelijan tarina - Pepe


Kuka olet ja mitä teit ennen Suhoa?

Olen Petra (tai Pepe), kohta 35 -vuotias alanvaihtaja. Valmistuin ensimmäiseen ammattiini graafiseksi suunnittelijaksi vuonna 2012. Vuosikymmenen aikana työpöydälläni kävi yhtä sun toista tapahtumamarkkinoinnista tutkimusraportteihin ja brändisuunnittelusta opastekonsepteihin. Oli antoisaa, kunnes ei enää ollut – kesällä 2022 mitta tuli täyteen ja päätin alkaa tekemään jotain aivan muuta. Miksi hakeuduit alalle ja juuri Suhoon? Koin projektiluontoisen suunnittelutyön henkisesti kuormittavaksi ja ajatus siitä että tekisin staattista istumatyötä eläkepäiviin asti ei tuntunut minulle sopivalta. Olin aika-ajoin työurani aikana haikaillut tekeväni jotain konkreettisempaa ja ei-istuvaa, mutta suunnitelmani olivat aina jääneet ajatustasolle. Eräänä kesäiltana hierojana ja fysioterapeuttina työskentelevä ystäväni ehdotti, jos vaikka ryhtyisin hierojaksi. Opiskelu olisi kuulemma nopeaa ja työ itsessään leppoisaa, eikä takuulla seuraa kotiin työpäivän jälkeen. “Hae vaikka Suholle”, hän kehotti. Tein puolisoni kanssa suunnitelman ja aikataulun täyskäännöksestä, hain opiskelupaikkaa, irtisanouduin työstäni ja tammikuussa 2023 aloitin hierojaopinnot. Hetkeäkään en ole kaivannut entiseen! Minkälaista opiskelu oli, mikä yllätti, mikä oli parasta? Olen kokenut Suhossa saamani opetuksen olevan tarpeenmukaista ja laadukasta. Opintokokonaisuus on huolellisesti suunniteltu tiivis paketti, jossa uutta tietoa ja kertaamista tulee sopivalla tahdilla. Etukäteen jännitti, mitenköhän sitä ikinä voi oppia ulkoa ihmiskehon kaikki luut. Enpä aavistanut, että jok’ikisestä luusta pitää osata myös 15-25 luustokohtaa (tietenkin latinaksi). Nyt vajaan vuoden opiskelun jälkeen osaan lähes 200 luustokohtaa ja yli 70 lihasta kiinnityskohtineen ja funktioineen, ja niiden lisäksi muun muassa nivelten anatomiaa ja tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Yllätti todella, miten laaja-alaista ymmärrystä kehosta hierojille opetetaankaan, ja kuinka paljon tietoa vuodessa ehtii omaksumaan.

Missä vaiheessa opintoja tulevaisuuden suunnitelmat alkoivat selkeytymään, miten polku eteni? Olin alusta alkaen haaveillut oman salongin perustamisesta. Näin sieluni silmin rauhallisen ja tunnelmallisen tilan, jossa voisin auttaa kaltaisiani tietotyöläisiä ja stressi-erkkejä rentoutumaan sekä saamaan apua kehon kolotuksiin. Toisaalta tuumin, olisiko ainakin alkuun järkevämpää mennä työskentelemään johonkin isompaan hierontayritykseen. Loppukesästä satuin kuitenkin vilkaisemaan netistä toimitilailmoituksia, ja parin päivän päästä jo viiletimme opiston johtajan, Anniriikan kanssa polkupyörillä Töölöön katsomaan pientä liiketilaa. Anniriikka auttoi kädestä pitäen perustamaan toiminimen, ja kannusti minua toteuttamaan unelmani. Nyt tuon töölöläisen liiketilan ikkunassa lukee violettia valoa hehkuvin kirjaimin Hieroja Pepe. Mitä ajatuksia ja odotuksia sinulla on tästä alasta ja yrittäjyydestä? Aloittelevana yrittäjänä jännittää tietysti miten asiakkaat löytävät luokseni, ja kuinka kauan kestää saada riittävä asiakasvirta takaamaan toimeentuloni. Haluan kuitenkin uskoa että palveluni ja salonkini erottuvat kilpailijoista, ja aiemmassa työssäni kartuttamani markkinointiviestinnän kokemus sekä verkostot ovat hyödyksi etenkin liiketoiminnan alkumetreillä. Hierojan työ on ollut juuri sellaista (ja jopa parempaa) kuin ounastelin: rauhallista, konkreettista ja kiireetöntä. Koen suurta merkityksellisyyttä työni vaikutuksesta yksilön hyvinvointiin, ja hieronnan tekeminen on myös itselleni maadoittava kokemus.


Onko sinulla alaan liittyviä tulevaisuuden suunnitelmia?

Suunnitelmissani on lähivuosina laajentaa osaamistani ja käydä mahdollisuuksien mukaan jatkokoulutuksissa. Suhon kurssitarjonnasta kiinnostavat erityisesti purentalihashieronta ja akupunktio.

Minkä viestin haluat jättää tuleville opiskelijoille? Jos luet tätä ja puntaroit alanvaihtoa, tämä on sinun merkkisi – tee se! Tuleville opiskelijoille terveiset, että vuosi kuluu vauhdilla, ja opiskeluun kannattaa panostaa täysillä joka päivä. Silloin voi luottaa omaan osaamiseen, kun silmänräpäyksessä ollaankin jo ammatinharjoittajia. p.s. Seuratkaa instassa @hierojapepe, jos kiinnostaa tutustua tarkemmin. :-)



Haku koulutuksiimme on käynnissä ympäri vuoden! Lisätiedot ja hakuohjeet löydät nettisivujemme Opiskelijaksi-osiosta.


Facebook ja Instagram: @suomenurheiluhierojaopisto


תגובות


bottom of page